29.3.2010

Tehty.

Noniin. Kävin kuin kävinkin juoksemassa ja ihanaahan se oli. Kannatti lähteä. Juoksin vähän yli 9 kilometriä vähän alle tunnissa. Olo on mitä mahtavin. Jospa se taas tästä.

Nyt suihkun kautta sohvalle.

9,35 km juoksu
Kesto: 0:57
Km-aika: 0:06:06
Kcal: 479
Keskisyke: 143
Maksimisyke: 161

Takaisin kiinni arkeen

Äkkiä se vieroittautuminen käy. Suklaat juttelee mulle kaupanhyllyiltä ja sohva vetää puoleensa magneetin lailla. Väsyttääkin, muka. Kyllä mä nämä tekosyyt muistan. Muutto oli viikonloppuna ja sen voi jollakin tapaa laskea urheiluksi, ainakin mä sain itseni ihan uuvuksiin ja lihakset kipeiksi. Torstai-iltana aloitimme muuttamisen ja sunnuntaina iltapäivällä koko homma oli paketoitu. Aika haipakkaa pisteltiin menemään, mutta ihanaa kun urakka on nyt takanapäin. Uusi koti on ihana! Vielä kun saisi taulut seinille ja verhot ikkunoihin ja vähän muuta sisustelua, niin jo olis messevää.

Mies laittelee tuolla lapsia nukkumaan ja mä ajattelin vetää juoksutrikoot jalkaan ja käydä juoksemassa. Ei oikeasti kiinnosta yhtään, mutta menen silti. Menen varsinkin kun nyt sen tänne kirjoitin. Käyn vain hakemassa iPodin autosta, että saan rytmiä juoksuun. Nyt meen. Hejdå.

23.3.2010

Muuttomuuttomuutto

Päähän ei just nyt mahdu juuri muuta. Nyt ei ehdi vaihteeksi edes urheilla.

Viikonloppuna trio oli mummin ja ukin kanssa mökillä ja me vietittiin ihqulaalaa-aikaa kotona kahden. Käytiin me vähän ihmisten ilmoillakin. Oli ihana viikonloppu! Nyt menen täyttämään vihreitä laatikoita.

18.3.2010

Paska treeni, mutta tulipahan tehtyä

Kävin tänään spinnaamassa 30 min ja sen jälkeen coressa 30 min. Olin treenin alusta loppuun ihan hapoilla. Tässä se sitten nähdään miten käy, kun ei venytele! Hahaa. Mua ihan hävetti, kun en coressa jaksanut pysyä hooverissa. What!? En muista milloin olisi käynyt samalla tavalla. Olkapäät oli vaan niin tulessa, vatsa olisi kyllä jaksanut. Nuiden kahden treenin jälkeen en olisi enää jaksanut kuvitellakaan, että olisin tehnyt enää mitään, joten päätin tehdä jotain tosi ihmeellistä - mä menin venyttelemään matolle. Laitoin korviin hyvää musiikkia ja venyttelin ihan kaikessa rauhassa 45 minuuttia. Venytellessä mietin, että haluaisin juosta huomenna töihin, mutta ehkä en kuitenkaan juokse, koska taas sataa lunta! Alkaa mennä jo hermot. Eikö se kevät voisi jo tulla? Töihin juokseminen vaatisi muutenkin aika paljon valmistelua. Joutuisin juosta reppu selässä, johon pitäisi pakata suihkukamppeet, työvaatteet, kengät, aamupala jne. Pitäiskö sittenkin mennä pakkaaman reppu ja katsoa aamulla ulos ja päättää sitten juoksenko vai en?

Spinning
Kesto: 0:33
Kcal: 307
Keskisiyke: 151
Maksimisyke: 171

Core:
Kesto: 0:33
Kcal: 175
Keskisyke: 117
Maksimisyke: 148

Venyttely
Kesto: 0:45

Treenattu tänään yhteensä

Yhteensä 1 t 3 min - Pituus 0 km - Kcal poltettu 482



Tiistain treeni numeroina.

Spinning
Kesto: 1:03
Kcal: 553
Keskisyke: 148
Maksimisyke: 178

Koko kropan salitreeni
Kesto: 0:53
Kcal: 381
Keskisyke: 132
Maksimisyke: 158

Levypainon siirto vinopenkissä 3 x 15 x 10 kg
Jalkojennosto 3 x 15
Sivutaivutus käsipainolla 3 x 15 x 10-12 kg
Hauiskääntö käsipainoilla 3 x 15 x 6 kg
Kick-back 3 x 15 x 7,5 kg
Haarakyykky 3 x 15 x 30 kg
Askelkyykky 3 x 10 x 20 kg
Penkkipunnerrus käsipainoilla 3 x 15 x 7,5 kg/käsi
Vipunosto käsipainoilla 3 x 15 x 5 kg
Alataljasoutu 3 x 15 x 30-35 kg
Maastaveto 3 x 15 x 35 kg

16.3.2010

Venyttely, tuo vastenmielinen velvollisuus

Mä en tiedä miksi en yhtään tykkää venytellä. Mä venyttelen aina vain ihan pikaisesti. Mun pitäisi opetella venyttelemään pitkään ja hartaasti, mutta en vain osaa. Hermostuttaa se paikallaan oleminen. Ehkä mun pitäisi ottaa sille ihan oma aikansa ja opetella nauttimaan siitä. Tykkään venytellä vain heti treenin jälkeen lämpimillä lihaksilla ja salin jumppamatoilla, mut eihän se (kai?) ole järkevää heti treenin jälkeen venytellä.

Tein taas äsken pikaiset venytykset jaloille ja palasin koneelle istumaan. Plääh. Siirretään taas tuttuun tyyliin "huomiselle".

Tänään kävin spinnaamassa ja tekemässä koko vartalon salitreenin. Peruskauraa, mutta hyvältä se maistui. Treenin jälkeen oli ihan pohjaton nälkä. Söin ja söin ja söin ja vieläkin tekisi mieli kaivella kaapeista jotain syötävää, mutta taidan juoda vettä ja mennä nukkumaan. Uni tulee välittömästi silmään tällaisella ololla, kun lihakset ovat ihan uupuneen raukeat. Kauniita unia! Palataan huomenissa. :)

14.3.2010

Kaksi kärpästä

Viikonloppu on mennyt enemmän ja vähemmän herkutellessa, mutta kyllä mä urheilinkin tänään. Juoksin salille, kävin spinnaamassa + tein selät ja vatsat salilla ja juoksin kotiin. Tähän meni reilut kaksi tuntia. Kätevää juosta matkat, kun tulee lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Mä edelleen mietin urheilujen aikatauluttamista tähän uuteen arkeen. Pimahdan, jos ensi viikollakin pääsen ekan kerran urheilemaan vasta viikonloppuna. Saatan samalla joutua hyvästelemään pitkät parin kolmen tunnin treenisessiot.

14.3.2010
Juoksu 5.33 km
Kesto: 0:27 min
Vauhti: 11.84 km/t
Kcal: 284
Keskisyke: : 162
Maksimisyke: 177

Spinning + selät ja vatsat
Kesto: 1:08
Kcal: 648 kcal
Keskisyke: 153
Maksimisyke: 179

Juoksu 5.33 km
Kesto: 0:33 min
Vauhti: 9.69 km/t
Kcal: 330 kcal
Keskisyke: 158
Maksimisyke: 168

Yhteensä 2 t 8 min - Pituus 10.66 km - Kcal poltettu 1262

Oon tässä miettinyt, että minkäköhän takia mä kirjoitan tätä blogia. Mä vaan urheilen, koska tykkään siitä. Aluperin aloin liikkua sen takia, että urheilu oli mulle omaa aikaa. Nykyään mä oon vaan koukussa. Mulla ei ole erityisemmin mitään tavoitteita. Haluan voida hyvin ja olla hyväkuntoinen. Bonuksena itsetunto kohenee, kun kroppa näyttää urheilulliselta. Onko tätä yhtä tyhmää lukea, kuin tällä hetkellä tämän kirjoittaminen tuntuu? Keksikää mulle tavoite? Heh.

13.3.2010

Päivän kunto

Vasta eilen pääsin ensimmäistä kertaa tälle viikolle urheilemaan. Kyllä otti päähän tehdä pienemmillä painoilla ja huohottaa spinningissä kuin pahinkin rapakuntoinen ryyheltäjä. Kiukustuin niin, että päätin ottaa aikatauluasian miehen kanssa puheeksi. Mun on pakko päästä useammin urheilemaan, mutta mun on myös pakko lyhentää salikäyntien pituutta. En mä voi käyttää niin montaa tuntia kerrallaan salilla. Ikuinen lapsiperheen dilemma. Toivon kovasti, että muuton jälkeen kaikki selkeytyy. Eikä tällaisessa muutosvaiheessa voi kauheasti olettaa, että asiat rullaa heti tosi jouhevasti. Haaveilen töihin juoksemisesta ja sit nopeista tehopyrähdyksistä salille. Uudesta kodista töihin on juoksumatkaa reilut kahdeksan kilometriä, joka on oikeastaan aika ihanteellinen aamulenkin pituus. Töistä löytyy suihkut ja työpaikan toisesta rakennuksesta löytyy myös uima-allas ja kuntosali.

Eilinen salireissu ei mennyt ihan putkeen. Tai treeni meni ihan ok pienemmistä painoista ja kiukustumisesta huolimatta, mutta mulla venähti reissu vähän pitkäksi. Olin syönyt lounaan ja sen jälkeen vain banaanin. Olin bussipysäkillä seitsemän aikaan ja siinä vaiheessa nälkä oli jo tosi kova. Hyppäsin bussiin, joka olikin sitten viime kerran vaihtanut reittiä. Jäin pois sellaisella pysäkillä, josta kotimatkaa oli vielä kilometri. Meinasin ruveta itkemään. Soitin miehelle epätoivoisen puhelun, että "voisitko mitenkään tulla hakemaan?". No, kyyti järjestyi ja kotona hyökkäsin samantien jääkaapille. Vedin ruisleipää tonnikalalla, kahvia, tacosipsejä, jäätelöä ja karkkia ja kaikkia nääitä ihan käsittämättömät määrät. Huh. Tänään sitten päätin ottaa itsestäni kuvat tämänhetkisessä kunnossa. Kunto on rapistunut tosi paljon kahden viikon takaisesta, koska treenimäärät ovat tippuneet tosi paljon. Yllätyin silti, etten olekaan niin pahassa kunnossa kuin kuvittelin. Näiden kuvien laittaminen nolottaa tosi paljon ja voi olla, että poistan ne myöhemmin. Onhan tuo nyt aika huvittavaa patsastella puolialasti. Kertokaa kuinka noloa asteikolla 4-10?

Eilinen treeni vielä numeroina.

Spinning
Kesto: 0:48
Kcal: 426
Keskisyke: 148
Maksimisyke: 176

Core
Kesto: 0:16
Kcal: 88
Keskisyke: 116
Maksimisyke: 140

Sali
Kesto: 0:33
Kcal: 253
Keskisyke: 135
Maksimisyke: 158

10.3.2010

Todellinen treeniblogi...

Just joo. Runsasta silmienpyörittelyä tähän väliin. Mun oli tarkoitus mennä eilen treenaamaan, mutten ehtinyt. Tänään sama juttu. Olin nyt illalla Maria!-ohjelman yleisössä enkä sitä ennen ehtinyt treenaamaan. Huomenna meen suoraan töistä. Onneksi tämä arki tasoittuu viimeistään muuton jälkeen. Sit pääsee taas kiinni rytmiin ja ihaniin uusiin lenkkimaisemiin. Jee! Tuskin maltan odottaa.

7.3.2010

Viikko 9 - yhtä hässäkkää

Juu nou. Kiirettä oli ja silleen. Tämän viikon ensimmäinen urheilukerta oli perjantaina, jos keskiviikkoista kävelyä ei lasketa. Eihän siinä tullut edes hiki. Tänään heiluttelin lapioa tuossa etupihalla. Sain lapioitua lähes koko tämän kasan pois.
Heiluin lapion varressa 2,5 tuntia. Nyt oikean käden olkapää ja kylkilihakset huutaa apua. Oli ihanaa olla ulkona. Oli niin ihana ilmakin. Täytyy taas nolona tunnustaa, että heiluin sykemittarin kanssa. Hifistelijä mikä hifistelijä.

Lumen lapiointia
Kesto: 2:30
Kcal: 865
Keskisyke: 117
Maksimisyke: 141

Tänään oltiin lasten kanssa HopLopissa. Oli tosi kivaa! :) Alla olevassa kuvassa keskimmäinen itkee: "Äitii, mä en uskalla tulla täältä pois. Mä oon täällä putkessa."

Ma: Lepo
Ti: Lepo
Ke: Kävely 5 km
To: Lepo
Pe: Spinning
La: Spinning + core + sali + 5 km juoksu
Su: Lapiointia

Viikko 8 - lötköä

Naputtelenpa nyt rästiin jääneen viikkoraportin viime viikolta. Pitää luntata Lockrin puolelta. En enää muista mitä tein, mutta muistaakseni aika löysä viikko oli. Uusi elämäntilanne verottaa... Vähemmillä liikkumisilla mieli on paljon kireämpi, joten pakko saada urheiltua riittävästi. Kaksi kertaa viikossa ei ole riittävästi. Pitäis vaan nyt yrittää ohjelmoida arki niin, että saan mahdutettua tarpeeksi monta endorfiiniannosta viikkoon.

Suoritetut treenit: 7
Treeneihin käytetty aika: 4:12
Kulutetut kalorit: 2135

Ma: Lepo
Ti: Spinning + core + sali (kädet) + crossi
Ke: Lepo
To: Lepo
Pe: Lepo
La: Lepo
Su: Spinning + 10 km juoksumattojuoksu + selät ja vatsat

6.3.2010

Nautinnollinen hetki

Istun lihakset ihan puutuneena tässä koneella ja hörpin kylmää extrakuivaa omenasiideriä. Lapset ovat jo sängyissään. Nuorimmainen laulaa vielä. Sieltä kuuluu: "pii pii pikkuinen tintu, paleleeko jankojas..." Ihana. Katson tässä samalla American Idolia. Mies lähti viettämään kaverinsa synttäreitä. Mä kaivaudun kohta peiton alle katsomaan telkkua.

Tää viikko on ollut ihan älytön, mutta onneksi nyt on viikonloppu, että saa levätä! Ja... Fiilistellä sitä, että myimme meidän asunnon! :) Kohta on luvassa lisää hässäkkää muuton merkeissä. Edellä mainittujen asioiden takia, en ehtinyt lukea tenttiin tarpeeksi enkä ehtinyt tehdä sitä etätehtävää loppuun, joten en mennyt tänään tenttiin. Vitsit, että olen itselleni vihainen. Mutta onneksi koulukaveri kertoi, että tehtävän voi palauttaa kuukauden sisällä ja uusintatentti on huhtikuun lopulla. Jospa tämä hässäkkä olisi siihen mennessä vähän helpottanut.

5.3.2010
Spinning
Kesto: 0:50
Kcal: 476
Keskisyke: 154
Maksimisyke: 173

Ihana tunti, jota veti mulle uusi ohjaaja, Petri. Hänellä oli hauska tapa ohjata. Hän heitti hyvää läppää vähän väliä, mutta silti tunti oli tosi tiukka ja rankka. Mä tykkäsin tosi paljon! Aion mennä toistekin perjantain tunnille.

6.3.2010
Spinnig
Kesto: 51
Kcal: 446
Keskisyke: 145
Maksimisyke: 169

Core
Kesto: 0:16
Kcal: 83
Keskisyke: 111
Maksimisyke: 128

Koko kropan pikainen salitreeni
Kesto: 0:37
Kcal: 258
Keskisyke: 128
Maksimisyke: 152

Käsivarret - Harjoitusta: 2
Hauiskääntö käsipainoilla
15 x 6.00 kg
15 x 6.00 kg
15 x 6.00 kg
Ojentajapunnerrus ylätaljassa
15 x 25.00 kg
15 x 25.00 kg
15 x 25.00 kg
Jalat - Harjoitusta: 1
Haarakyykky
15 x 30.00 kg
15 x 30.00 kg
15 x 30.00 kg
Rinta - Harjoitusta: 1
Penkkipunnerrus käsipainoilla
15 x 7.50 kg
15 x 7.50 kg
15 x 7.50 kg
Hartiat - Harjoitusta: 2
Vipunosto kulmassa käsipainoilla
15 x 5.00 kg
15 x 5.00 kg
15 x 5.00 kg
Pystypunnerrus käsipainoilla
15 x 4.00 kg
15 x 4.00 kg
15 x 4.00 kg
Selkä - Harjoitusta: 2
Maastaveto suorin jaloin
15 x 30.00 kg
15 x 30.00 kg
15 x 30.00 kg
Alataljasoutu
15 x 30.00 kg
15 x 30.00 kg
15 x 30.00 kg
Kopioitu suoraan mun Lockr-profiilista.

Juoksumattojuoksua 5km
Kesto: 0:30
Km-aika: 0:05:53
Kcal: 293
Keskisyke: 156
Maksimisyke: 168

Mun treenaaminen on ollut taas ihan erilaista kuin ennen. Oon lisännyt aerobisen määrää ja vähentänyt punttien heiluttelua. Tämä johtuu puhtaasti ajanpuutteesta, mutta myös siitä, että haluan kutistua takaisin mun kaikkiin farkkuihin. En vain halua uusia koko vaatekaappiani. Tai en mä oikeastaan tiedä mitä mun pitäis tehdä. En usko pystyväni vetämään itseäni kokonaan rasvattomaksi, enkä oikeastaan edes halua sitä, koska ei niin pysty elämään pitkiä aikoja. Joten yritän vähän laihtua ja treenata vähän enemmän jumppapupumaisesti. :D

Nyt sohvalle.

3.3.2010

Kiire!

Aloitin maanantaina työt uudessa työpaikassa. Kiirettä pitää. Niin kiirettä, etten ole ehtinyt urheillakaan. Syytän kuljetusalan lakkoa, koska päivät ovat venyneet perhe-elämän kannalta ihan liian pitkiksi, enkä ole sitten viitsinyt enää illalla lähteä salille. Mutta kyllä se tästä tasoittuu. Huh. Ihan hirveästi on tullut uutta asiaa töissä, että päässä vain humisee. Tänään kävelin lakon vuoksi Leppävaarasta kotiin, eli matkaa tuli noin kuusi kilometriä, joten olen mä sentään jotain tehnyt. :) Sunnuntaina kävin myös salilla purkamassa energiaa ensin spinningissä ja sen jälkeen juoksin 10 km juoksumatolla. En varmaankaan ehdi nyt hetkeen päivittämään tätä blogia ihan samaan tahtiin kuin ennen, mutta kunhan tämä arki tasoittuu, niin tulen taas päivittämään ahkerammin.
Related Posts with Thumbnails