12.7.2010

Hot hot hot

Viime viikon treenisaldo
Treenikerrat: 12 (80 pyöräiltyä kilometriä, yksi salitreeni ja 7,5 kilometriä juoksua)
Treenattu aika: 5:27
Kulutetut kalorit: 2226

Aika laiskaa on ollut, mutta sitäkin hauskempaa. Kuumat kesäilmat houkuttelee vain lööbailuun.

Perjantaina sain ihanalta siskoltani luvan viettää vapaaillan. Sisko teki meillä tuplavuoron - hoiti lapset aamusta ihan iltaan asti. Olin miehen järjestämissä ystävämyynneissä ja sen jälkeen Kaivarissa hengaamassa + yöuinnilla. Oli tosi kivaa! Seuraava päivä vietettiin aamusta iltan rantsussa, kuten taas sitäkin seuraava. Kesä! Love

Perjantain look.

Tältä näyttää mun ruskettunut trio tällä hetkellä.

Mun vauva on kohta kolmevuotias.

Mä nautin kesästä ihan täysillä! Mua ei edes haittaa, että joudun olemaan joka päivä töissä. Tänä iltana kävimme iltauinnilla koko posse. Ihanaa! Meidän keskimmäinen on ihan älytön vesipeto. Hän haluaisi asua vedessä. Esikoinen on taas hienohelmarimppakinttu ja tärisee pyyhkeen alla huulet sinisenä. Pienin puolestaan keskittyy vain käsien huuhtelemiseen ja pikkuasioiden raportoimiseen. Mussukat!

Urheilut on tosiaan jäänyt vähän vähemmälle. Josko huomenna kävisin vähän ilmastoidulla salilla huhkimassa.

Hyvä mieli! Toivottavasti teilläkin! :)

2 kommenttia:

Tuuli kirjoitti...

Oi kun sä oot nätti :)

Ele kirjoitti...

Tuuli: Voi kiitos! :)

Related Posts with Thumbnails