25.9.2010

Puujalat

Tämän aamuinen lenkki taisi olla viimeinen lenkki taas hetkeen. Penikat on taas niin kipeinä, että lenkillä tuntui, että jalat lähtee alta tai ne katkeaa säärestä tai jotain. Kipeää teki. Hammasta purren juoksin kuitenkin 7,5 km. Tosi järkevää? Miten ihmeessä tämä vaiva ei mene ohi? Voin pyöräillä ja treenata salilla vaikka joka päivä eikä penikat sano siihen mitään, mutta auta armias, jos juoksen enemmän kuin kerran viikossa tai edes joka toinen viikko, penikat tulee ihan saaterin kipeiksi. Tämä vaiva alkoi siis kesällä 2008 kun treenasin maratonille, jonne en koskaan päässyt tämän vaivan takia. Silloin penikkatauti tuli ensimmäisen kerran ja siitä lähtien tämä riesa on muistuttanut olemassaolostaan vähän väliä. Ensimmäisellä kerralla tilanne ehti mennä tosi pahaksi, koska en tajunnut mistä on kyse. Lopulta kävelykin oli tuskaa. Kaikki kotikonstit on testattu ja olin tuolloin kesällä 2008 jopa kuukauden täysin urheilematta! Kelatkaa sitä. Mä olen niin kyllästynyt tähän vaivaan, koska rrrakastan juoksemista ja haluaisin sen maratoninkin vielä joskus juosta. Mitä mä teen? Miten mä saan tämän riesan pois? Hjälp!

Lainaus sivulta: www.askelklinikat.fi

Penikkatauti (Shin Splint)

Penikkatauti on sääriluun joko sisä- tai ulkosyrjän kiputila, jossa lihakseen kohdistuva rasitus tai venytys kipeyttää lihaksen kiinnityskohtaa luussa. Ensimmäisessä vaiheessa lihas ns. ylirasittuu ja aineenvaihdunta sekä verenkierto huononevat. Se saa aikaan kipua itse lihaksessa sekä ympäröivissä kudoksissa. Kun rasitus jatkuu pidempään, lihaksien ja luiden välissä oleva luukalvo tulehtuu, jolloin voimakas kipu kohdistuu joko luun ulko- tai sisäreunaan. Sisäsyrjän kipu johtuu yleisimmin takimmaisen pohjelihaksen ärsytystilasta ja ulkosyrjän kiputila taas etulihasaition lihasten ärsytystilasta. Jos kipuun ei vieläkään puututa, tämä saattaa johtaa rasitusmurtumiin luun pinnalla.

Kipujen taustalla on usein kävelyn virheasento, jolloin lihakset ylivenyttyvät joka askeleella. Tyypillisin penikkataudille altistava tekijä on nilkan suuri sisään kiertyminen (ylipronaatio). Tukipohjallisilla pystytään korjaamaan jalan virheasentoa ja sitä kautta estämään lihasten ylivenyttymistä ja poistamaan kipu.

Mulla nilkat kääntyvät sisäänpäin kävellessä ja juostessa, joten vaiva voi johtua siitä. Ihmettelen vain, koska olen käynyt askelklinikalla eikä askellukseen ainakaan silloin puututtu millään tavalla. Pitäisi varmaan käydä uudestaan ja selvittää onko sille mitään tehtävissä esim. pohjallisilla tai muuten.

Nyt nukkumaan ja huomenna alkaakin taas hetkeksi herkuton elämä. Onhan tässä taas tullut mässytettyä.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä tein pari juttua, eikä sen jälkeen ole tarvinnut kipeilevien penikoiden takia kärsiä:

a)lopetin asfaltilla juoksemisen kokonaan ja juoksin joko siinä tienpientareella tai sitten ihan pururadalla
ja
b) ostin uudet kengät. Mullakin oli iäisyyden toimineet ihanatihanatihanat muotoutuneet lenkkarit, joiden piti vielä toimia ja jotka tuntui hyvältä jalassa, mutta kun vaihdoin uusiin niin en olisi enää laittanut vanhoja jalkaani :D Ei sitä kuluneisuutta kunnolla tajunnut ennenkuin kokeili uusia.

Semmosta, toivottavasti penikat helpottaa!

Ele kirjoitti...

Anonyymi: Itse asiassa olen yrittänyt hoitaa penikkavaivaa hommaamalla uudet lenkkarit. Mulla on kolmet lenkkarit rinnakkain, joilla juoksen vuorotellen fiiliksen mukaan. Kaikkien kenkien pitäisi olla mun jaloille sopivat, joten on vähän turhautunut olo... Ehkä kokeilen palata Gel Cumuluksiin (Asics), joista on tullut vähiten vaivaa jaloille ja katsoa sitten miten käy.

Oon myös yrittänyt juosta enimmäkseen pientareella ja metsässä, venytellyt, hoitanut kylmällä ja kuumalla.

Voisihan sitä yrittää vielä muuttaa askellustapaa. Kiinnittäis huomiota siihen, että jalkaterät menee suoraan juostessa.

Huah. Turhauttaa tämä jalkaongelma.

Katariina kirjoitti...

Kaksi asiaa, joista ainakin ensimmäinen kannattaa oman kokemukseni mukaan tehdä pikimmiten (ellet sitten näitä ole jo kokeillutkin): mennä käymään askeltamiseen, juoksijoihin, pohjallisiin ja niin edelleen erikoistuneen fysioterapeutin juttusilla. Jos on asiantunteva tyyppi niin osaa varmasti antaa juoksutekniikkaan vinkkejä ja tekee tarpeen mukaan juuri sinulle räätälöidyt pohjalliset, jotka korjaavat juoksuasentoa. Toiseksi voi kokeilla jonkun seuran juoksukoulua, jossa siis juostaan ja opetellaan tekniikkaa, sieltä voi tulla kokeneellekin juoksijalle oivalluksia omaan askeltamiseen ja kehonhuoltoon.

Älä luovuta! Kyllä penikoihin hoitoa ja apu löytyy. Olen lueskellut blogiasi jo jonkin aikaa, tää on ihan mun lemppareita :).

Nemi kirjoitti...

Minäkin suosittelen ehdottomasti kääntymistä fysio- tai jalkaterapeutin puoleen, että saat varmuuden mistä jalkojen virheasennosta johtuvasta vaivasta on kyse. Jos sinulla siis nilkat kääntyvät sisäänpäin, suosittelen pronaatiotuetuttuja kenkiä tai hyviä pohjallisia. Asicsin Nimbukset eikä Cumuluksetkaan ole pronaatiotuettuja ;)

Toivottavasti pääset pian taas juoksemaan!

ps. otan vastaan juoskuintoa :D

Anonyymi kirjoitti...

Minua on myös vaivannut penikkatauti jo pari vuotta. Jossain Intersportin askelklinikalla todettiin pronaatio ja kokeilin läpi aika monet erilaiset kengät ja teetin itselleni fyssarilla pohjalliset, mutta vaivaan ei tullut niistä helpotusta.

Loppujen lopuksi minulle apu löytyi juoksutekniikkaa korjaamalla ja opetellemalla venyttelemään kunnolla jalat auki.

Juoksutekniikan korjaaminen oli aika pitkä prosessi, kun on koko elämänsä tottunut juoksemaan ihan eri tavalla kuin nyt. Kovin tuetut ja pehmustetut kengät nimittäin ohjaavat juoksuaskeleen sellaiseksi, että kanta osuu ensimmäisenä maahan ja tämä ei ole oikeastaan kovinkaan terveellinen tapa ihmiselle juosta. (Kokeilepa joskus juosta paljain jaloin siten, että kantapohja tömähtää ensimmäisenä maahan.) Itsellä juuri tämän asian korjaamisella korjaantui pikkuhiljaa tuo penikkatautikin.

Jukka

Ele kirjoitti...

Katariina: Kiitos kullanarvoisista vinkeistä! Mä oon käynyt hierojalla ja askelklinikalla, mutten ole edes kuullut, että olisi sellaisia henkilöitä olemassa, jolla olisi nämä molemmat asiat hallussa. Onko sulla tiedossa jotain paikkaa vinkata Espoo-Helsinki-akselilta? Juoksukoulukin voisi olla kiva. Nyt harmittaa kun en osallistunut työpaikan järjestämään juoksukouluun keväällä. Ajattelin tuolloin, että mihin mä juoksukoulua tarviin, kun osaan jo juosta. ;)

Kiva kuulla, että tykkäät blogistani. :) Tosi kiva! :)

Nemi: Askelklinikalla mulle suositeltiin juuri neutraaleja kenkiä ja siksi olen ostanut sellaisia. Ehkä mä tosiaan tarvitsisin sen tuen kuitenkin... Hmm. Juoksuintolähetys lähti tästä, ota kiinni! :)

Jukka: Kiitos sinullekin kommentista! :) Tosi kiva saada vinkkejä ja kokemuksia. Erityisen kiva on kuulla, että jollakin tämä vaiva on helpottanut.

Minkälaiset venytykset auttaa penikoihin?

Juoksutekniikan korjaaminen kuulostaa suoraan sanottuna vaikealta, mutta ei kai se auta kuin yrittää ja mennä taas sinne askelklinikalle.

Anonyymi kirjoitti...

Penikoita voipi venyttää esimerkiksi ihan venyttämällä niitä peukaloilla kevyesti, korostus sanalla kevyesti. Samoin kylmä-kuumahoito auttaa.

Suosittelin kuitenkin koko kropan ja erityisesti alaraajojen huolellista venyttelyä ja mobilisointia. Itsellä nimittäin penikkatautia aiheuttamassa olivat kiristyneet takareidet ja räätälinlihas.

Juoksutekniikkaan kannattaa panostaa, vaikka siinä on kova urakka. Juoksu on kuitenkin yhtälailla tekniikkalaji kuin vaikkapa uinti. Juoksun kanssa vain yleensä oletetaan että pelkästään juoksemalla tulee paremmaksi juoksijaksi.

Itse kun olen aika hurahtanut paljasjalkajuoksuun ja Pose-metodiin, joten suhtautun sen vuoksi kriittisesti tukipohjallisiin ja sen sellaisiin. Ihminen on luotu juoksemaan, mutta nykyaikaiset juoksukengät helposti pakottavat jalan luonnottomaan asentoon. Osalle on tukipohjallisista ollut apua, minulle tuli apu muuta kautta.


Jukka

Katariina kirjoitti...

Jukalla hyviä pointteja kaikin puolin. Pronaatiotuetut kengät ovat markkinamiesten keksintöä ja useimmiten täysin turhia kapistuksia, joilla varmistaa jalkojen kipeytymisen ja virheellisen juoksuasennon.
Pohjallisista ajattelin ennen samalla tavoin ennen kuin itse polviongelmista kärsineenä marssin asiaan erikoistuneen fyssarin vastaanotolle ja polviongelmat katosivat sen siliän tien kun pohjallisilla sai korjattua lantion asentoa. Itse ainakin sain myös hyviä vinkkejä tekniikan korjaamiseen ja harjoitteluun. Ja en siis ole mikään ammattijuoksija vaan juoksen muun urheilun ohessa vaihtelevasti kerran kaksi viikossa.

Valitettavasti vakkarifyssarini pitää praktiikkaa kotipaikkakunnallani Pohjois-Karjalassa, pääkaupunkiseudun fyssareista ei ole tietoa, mutta eiköhän löydy askeltamisen asiantuntijoita löydy täältäkin :).

Ele kirjoitti...

Jukka: Mielenkiintoista... Piti ihan googlettaa räätälinlihas. Sillä tasolla on meikäläisen anatomiatietämys. :) Hyviä pointteja kyllä. Venyttely on se ikävä velvollisuus, sitä pitäisi tehdä enemmän.

Paljasjalkajuoksu kuulostaa kiinnostavalta. Mäkin oon aina, lähes kaikessa, sen luonnollisimman kannalla.

Suhtaudun myös pronaatiotukiin vähän skeptisesti.

Katariina: Oon samaa mieltä pronaatiotuista.

Ammattilaisen juttusille olisi kiva päästä ja mielellään sellaisen luo, josta jollakin on jo hyviä kokemuksia. Puoskareita on aina liikenteessä, enkä sellaiselle halua mennä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Mulla on kans ollut ongelmaa penikoiden kanssa. Pääsin kuitenkin eroon ongelmasta kun aloin kiinnittää huomiota pohkeiden venyttelyyn. Käytän yleensä päivittäin korkkareita, ja käytöllä on ilmeisesti vaikutusta akillesjänteiden lyhenemiseen, jolloin juostessa painetta syntyy säären etualueelle.. En nyt osaa sen tarkemmin perustella mutta näin eräs ortopedi kertoi. Olen käyttänyt akillesjänteiden venyttelyyn sellaista liikettä jossa mennään lattialle kyykkyy ja nojataan siitä hieman eteenpäin. Voi tehdä myös jalat erikseen, jolloin toinen jalka on koukussa lattian suuntaisesti ja nojataan sen jalan puoleen joka on pystyssä koukussa. Vaikea selittää.. Minulla ainakin venytys tuntui alussa tosi paljon noissa akillesjänteissä, joten taisivat olla venyttelyn tarpeessa. Tavanomaisimmista pohjevenytyksistä en saanut samanlailla venyvyyttä akillesjänteeseen. Kantsii kuitenkin varovasti aloittaa niiden venyttely ettei tule venähdystä.
Asfaltilla olen edelleen pystynyt juoksemaan, kenkinä pronaatiotuetut Asics Nimbukset, mutta olen kyllä itsekin kuullut noista liian tuettujen kenkien haitoista jalan ja nilkan pikkutukilihaksille. En oo nyt uskaltanu vaihtaa ku vaivat on olleet pois. Kohta on kuitenkin edessä uusien kenkien osto.

Mukava blogi sulla!
T:Sini

Sanna kirjoitti...

Pitikin tulla heti lukemaan tämä juttu, kun huomasin otsikon luetuimpien tekstien joukossa. Itsellänikin on ollut samaa vaivaa. Mulle on auttanut suht hyvin se, kun olen siirtynyt juoksemaan pururadalle asfaltilta. Mutta kyllä nyt syksylläkin huomasi, että jos juoksi vähänkään normaalia pidempää matkaa, loppuvaiheessa alkoi jalkoihin sattua pururadallakin.

Lohduttavaa kuulla, että muutkin kärsivät samasta vaivasta, ja että siihen löytyy apujakin.

Related Posts with Thumbnails